Wiion wiimeisimmät Mistä tahansa voi kirjoittaa mitä tahansa

Hirmuista - demareilla ja ammattiliitoilla on havaittu kytköksiä!

Viime päivinä moni on pahoittanut mielensä, kun demareilla ja työntekijäliitoilla on keskinäisiä kytköksiä. Ihan tuntuvat tukevan toisiansa ja ajavan toistensa agendaa. Tämä on järisyttävä tieto, joka on varmaan täysin uusi Suomen poliittisella taivaalla.

Koomisinta on lähinnä se tosiasia, ketkä tätä symbioosia eniten paheksuvat. Erityisesti hallituspuolueemme kokoomus ja keskusta, joilla ei perinteisesti ole mitään kytköksiä esim. Elinkeinoelämän Keskusliittoon tai Suomen Yrittäjiin. Jokainenhan tietää, että he ovat näistä tahoista, näiden mielipiteistä ja arvostuksista täysin riippumattomia.

Joku saattaisi sanoa vanhan totuuden, että "Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin".

Onpa vielä toinenkin asia aiheuttanut julkista pahennusta.

Ammattiliittojen johtajien palkat. Kieltämättä he eivät parhaalla tahdollakaan kuulu vähävaraisten joukkoon. Mutta jos heidän tehtävänsä on ajaa pienituloisten liittolaisten asiaa, niin tekeekö heidän palkkauksensa heidät jääviksi tämän tehtävän hoitamiseen? Olennaisinta on kai kysymys, että onnistuvatko he tehtävässään vai eivät? Maksetaanko heille tyhjästä vai ansiosta? Noilla tuloilla olisi kyllä syytä saada tulosta aikaiseksi.

Mutta entäpä vastavuoroisesti työnantajajärjestöjen , EK:n ja Suomen yrittäjien johtajat? Tuskin kukaan heistä päätyöksensä soppajonossa seisoo. Mutta onko niin, että heidän kohdallansa on vain meriitti, mitä kovempaa palkkaa nauttivat? Ainakaan palkkaus ei tee heistä epäpäteviä tai moraalisesti jotenkin kyseenalaisia omiensa etujen ajamiseen.

Suomi on hivenen outo maa.

Ainakin voisi todeta ison kirjan termein paheksujille ja mielensäpahoittajille, että "ota ensin hirsi pois omasta silmästäsi, sitten näet ottaa pois tikun veljesi silmästä".

Eipä sitten muuta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (25 kommenttia)

Käyttäjän mattiosaisa kuva
Matti Säisä

Jämäkkää tekstiä mieheltä joka profiiliinsa on kirjoittanut sitoutumaton.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Häkämies, Häkämies, Häkämies.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Viikon paras luonnehdinta ryöstöporvarista: "kiiluvasilmäinen kääpiöyrittäjä". Yhden hengen yrityksessä työnorjan ja ryöstöporvarin ero on hiuksenhieno!

Käyttäjän ilkkawiio kuva
Ilkka Wiio

Pitää edelleen paikkansa. Minulla ei ole yhdenkään puolueen jäsenkirjaa eikä minulla ole velvollisuutta ajaa kenenkään etua. Voin puolustaa sitä, minkä oikeaksi katson ja arvostella yhtä hyvin halllitusta, demareita, vihreitä tai persuja. Yhdellekään puolueelle en ole antanut lupausta vaieta asioista, jotka minua häiritsevät.

Käyttäjän mattiosaisa kuva
Matti Säisä

Sorry nyt, tällä kertaa vaan nyt oli tuo arvostelumoodi päällä. Olisi tietysti pitänyt ennen omaa kirjoittelua lueskella avauksiasi ja todeta tuo objektiivisuutesi.

Käyttäjän ilkkawiio kuva
Ilkka Wiio

Ja jos osaa lukea rivien välit, niin esitin samalla kysymyksen, että ovatko työntekijäliittojen herrat omien palkkojensa arvoisia, mutta sen enempää en ryhdy tekstiäni avaamaan. Kukin tehköön omat tulkintansa.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

"Hirmuista - demareilla ja ammattiliitoilla on havaittu kytköksiä!"

Järkyttävää!! Poliittisilla puolueillahan ei pitäisi olla mitään yhtymäkohtia kansalaisten tavalliseen elämään! Politiikanhan pitäisi olla vain ihan tavallista viihdettä, jolla ei ole mitään vaikutusta mihinkään tärkeään...

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner

Harvinaisen hyvää ja tasapuolista tekstiä. Kaikissa puolueissa on hyviä ja huonoja elementtejä...

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Pääasiahan on, että kokoomus on työväenpuolue. :)

Käyttäjän teemukakkuri kuva
Teemu Kakkuri

Luulisin, että Ilkka Wiio tietää, mistä ammattiyhdistysliikkeen ja vasemmistopuolueiden kytköksen arvostelu johtuu. Ammattiyhdistysliikkeen jäsenmaksut ovat verovähennyskelpoisia ja siten välillisesti yhteiskunnan tukemia. Ay-liikkeellä on myös yhteiskunnallisia toimeksiantoja, kuten työttömyyskassat, joihin ohjataan valtion rahaa, siis muuta kuin niiden jäsenistön varoja. Kassat taas ovat tutkimusten mukaan keskeisiä syitä kuulua ammattiliittoihin. Kolmanneksi ammattiyhdistysliikkeellä on melkoinen osuus yhteiskunnan tukeman asuntotuotannon järjestelmässä.
Nämä seikat huomioon ottaen esitetty kritiikki on paljon ymmärrettävämpää.

Käyttäjän ilkkawiio kuva
Ilkka Wiio

Olen arvostellut ay-liikettä erityisesti asuntotuotantoon liittyvästä rahastamisesta, Teemu. Mutta vastavuoroisesti valtio, eli me veronmaksajat olemme viime vuosina tukeneet erittäin runsaasti mm. raskasta teollisuutta. Samoin erilaisista satoja miljoonia maksavista yritystuista ei löytynyt mitään vähentämisen arvoista, vaikka niiden hyöty yhteiskunnalle on tutkimuksissa osoitettu sangen vähäiseksi. Eli niitä firmoille (taustavaikuttajina mm. EK ja Suomen Yrittäjät)osoitettuja tukia minulla on veronmaksajana oikeus kritisoida. Ne eivät tuota valtiolle, eli meille veronmaksajille mitään suurta lisäarvoa, ennemmin tappiota. Voimme väitellä siitä, kumpi sektori tulee valtiolle kalliimmaksi. AY-liike vai perustettomat yritystuet. Eli tälläkin kohdalla suo siellä, vetelä täällä.

Käyttäjän teemukakkuri kuva
Teemu Kakkuri

Se, että suossa on kritisoitavaa, ei poista sitä, etteikö vetelääkin voisi kritisoida.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Kannattaisitko siis sekä yritystukien että ay-liikkeen verovapauden eli yleishyödyllisyyden kumoamista ja ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeuden lopettamista?

Käyttäjän ilkkawiio kuva
Ilkka Wiio

Matti Villikari. Mikäli voidaan todeta, että ay-liike ei aja enää tasapuolisesti koko kansan etua, niin sen yleishyödyllisyys ei ole minusta enää perusteltua. Ja erityisesti tämä Kojamo alkaa minusta kyllä olla kaikkea muuta kuin yleishyödyllinen firma.
Ja yritystuet, joilla ei luoda firmoissa uusia innovaatioita eikä työpaikkoja saisivat myös loppua. Eli kyllä minä olisin valmis sallimaan monenlaiset muutokset. Tosiasia on, että monet instituutiot ja yritykset takertuvat rahaan ja valtaan eivätkä pyri enää uudistumaan. Ja tätä pysähtyneisyyttä ei pitäisi tukea.

Käyttäjän PerttiAaltonen kuva
Pertti Aaltonen

Yksi tarpeeton tuki on esim. ruotsinlaivoille annettu tuki. Tosin se ei nyt kovin suuri ole kokonaisuutena. Mutta jos se poistettaisiin, niin laivat menisivät mukavuuslipun alle ja suomalaiset merimiehet menettäisivät työpaikkansa. Mitä sitä ennen tapahtuisi? Merimiesunioni ja AKT pistäisivät lakot päälle vaatien tukien säilyttämistä. Monet yritystuet säilyttävät työpaikkoja yrityksissä.

Käyttäjän ilkkawiio kuva
Ilkka Wiio

Mutta jos etsitään tyylipuhdasta kapitalismia, niin firmojen tulisi pysyä itse pystyssä ilman valtion rahoitusta. Nyt käytännössä veronmaksajat kustantavat ainakin osittain ruotsinlaivojen työntekijöiden palkat. Minusta koko asetelma on vinoutunut ja se ei suinkaan koske vain ruotsinlaivoja.

Käyttäjän PerttiAaltonen kuva
Pertti Aaltonen Vastaus kommenttiin #18

Totta puhut. Sitten tulevat nämä järjestöt, joista monet varmaan ajavat ihan hyviä asioita. Mutta samaa asiaa ajavia järjestöjä on tuhoton määrä. Avustukset jakaantuvat pieniin osiin, eikä niillä saada mitään aikaan. Ei niin pientä järjestöä, ettei sillä olisi toiminnanjohtajaa ja johtajan sihteeriä. Näiden em. palkkoihin ja toimiston ylläpitoon menee jo yli 100.000 euroa. Sen lisäksi vielä sitten kokous, kirjanpito ja tilintarkastus.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Hassua kyllä, että eivät edes demarit ja vasemmistoliitto ole löytäneet yritystuista karsittavaa hallituksessa ollessaan viime vuosikymmeninä. Nyt sitten tämän hallituksen aikana asiaa on pidetty esillä varsin näyttävästi edes vaivautumatta kertomaan, mitä ne yritystuet itse asiassa ovatkaan.

Sen verran avaan plogistille yritystukien ongelmallisuutta, että niitä leikkaamalla häviää myös suuri määrä olemassa olevia työpaikkojakin. Tämän vuoksi hallitukset toisensa jälkeen eivät tunne mielenkiintoa yritystukien leikkaamisiin. Yritystuet ovat enemmänkin vasemmistolainen keksintö, eivätkä kuulu terveen markkinatalouden keinovalikoimaan.

Esimerkki yhdestä vasemmiston esittämästä yritystuesta:
Jos yritys työllistää työttömän, niin valtio voisi tällöin maksaa osan työntekijän palkkamemoista yritykselle työllistämisen helpottamiseksi.

Tervettä vai ei, voi itse kukin päätellä itsekseen.

Käyttäjän ilkkawiio kuva
Ilkka Wiio

Enhän minä kritisoimista ole kieltämässä. Totesin mielestäni vain kohtuullisen selvästi, että pata kattilaa soimaa. Hurskastelua minun makuuni liikaa ilmassa. Jos olisikin jokin puoluepolitiikasta irrallinen ja riippumaton taho, joka langettaisi tuomionsa niin Ay-liikkeelle kuin EK.llekin, niin se olisi erinomainen asia. Mutta valitettavasti tällaista ulkopuolista tahoa ei ole, joka puolueettomasti ajaisi vain ja ainoastaan suomalaisen yhteiskunnan etua.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Heh... Pienituloisen suomalaisen työntekijän keskipalkka on tällä hetkellä 3.450 euroa / kk ja järjestäytymisaste on maailman korkein. Sosiaaliturvan tasosta Suomi on taas saanut mm. EU: n taholta huomautuksia. Epäsuhta sosiaaliturvan tason ja ay-liikkeen jäsenistön etujen välisesti on siis silmiin pistävä.

Britanniassa oli 1970- luvulla tällainen näkyvä kytky Labourin ja ay- liikkeen välillä ja se tuhosi miltei kokonaan maan talouden ja teollisuuden. Asioiden kuntoon saattamiseksi kansa äänesti johtoon muuan Margaret Thacherin, jolta meni yli vuosikymmen asioiden palauttamiseksi edes siedettävälle tasolle.

Suomessa ay- liike / SDP kytkös on tämän hallituksen aikana pyrkinyt estämään demokraattisen parlamentaristisen päätännän poliittisin lakoin ja muutamien ns. poliittisten broileriprofessorien tulkinnoin lainsäädännän huonosta tilasta juuri tämän hallituksen aikana - median innokkaasti avustamana. Samat ministeriöiden virkamiehet ne ovat kuitenkin lakeja valmistelleet edellisen hallituksenkin aikana, sillä suomalaisessa hallintokulttuurissa ei uuden hallituksen myötä vaihdeta myös ministeriöiden henkilöstöä.

Sietäisi miettiä demokratian tilaa hieman syvällisemmin - tämänkin plogistin.

Käyttäjän MikkoViitamaa kuva
Mikko Viitamaa

Saisinko linkin tilastoon, jossa kerrotaan pienituloisen suomalaisen työntekijän keskipalkan olevan 3 450 euroa, kiitos.

Toivon ettei luku ollut vedetty stetsonista.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Pieni torvelokin voi lukea lehdistä, että suomalaisen työntekijän keskipalkka on 3.450 euro / kk. Uutinen löytyy myös Tilastokeskuksen sivuilta.

Pienituloisista tai suurituloisista palkansaajista ei tässä yhteydessä tehdä selkoa sen enempää. Tulonjakohan on meillä Suomessa korkeine progressiivisin veroineen maailman tasapuolisinta työstä saaduin lopullisine korvauksin.

Käyttäjän ilkkawiio kuva
Ilkka Wiio

Kiitos Lauri Kiiskelle kommenteista. Demokratian ja myös Suomen oikeuslaitoksen tilaa olen monet kerrat miettinyt viime vuosien aikana. Myös virkamiesten asema ja vaikutusvalta on minusta huomattavan paljon suurempi kuin tulevien ja menevien tilapäispoliitikkojen. Mutta heistä kirjoitetaan varsin harvoin yhtään mitään.

Hyvin perusteltuja mielipiteitä luen mielelläni, joten kommentoida saa edelleen vapaasti.

Käyttäjän VirpiWendelin kuva
Virpi Wendelin

Koomisinta on lähinnä se tosiasia, ketkä tätä symbioosia eniten paheksuvat. Erityisesti hallituspuolueemme kokoomus ja keskusta, joilla ei perinteisesti ole mitään kytköksiä esim. Elinkeinoelämän Keskusliittoon tai Suomen Yrittäjiin. Jokainenhan tietää, että he ovat näistä tahoista, näiden mielipiteistä ja arvostuksista täysin riippumattomia. Ja lisätään tähän vielä Vake.

Toimituksen poiminnat